Ajatusten kirpputori

Eilen hymyilin aidosti ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
Toisella paikkakunnalla asuva ystäväni Kristiina soitti minulle harjoitellakseen kirjaesitelmäänsä, kun olin koirani kanssa lenkillä. Puhelun aiheuttamat nauru ja hymy, jota en voinut muutamaan tuntiin pyyhkiä pois kasvoiltani toi sateiseen ja synkkään päivään häivähdyksen jotain parempaa - iloa, toivoa.

Pääsykoekirjasta ei ole vielä kuulunut mitään (saapunee varmaan loppuviikosta), joten olen kuluttanut aikaani lähinnä nukkumalla, lukemalla ja kirjoittamalla. Tällä hetkellä menossa on vuoden 2013 nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajan Alice Munron novellikokoelma Liian paljon onnea. Suosittelen!

Kirjoittamisen suhteen olen vähän jumissa; uusimmassa word-tiedostossa on lähinnä säälittäviä rakkausrunoja, joiden en usko ikinä näkevän päivänvaloa. Mutta ei se mitään. Kirjoittamisessa ei ole ikinä ollut minulle niinkään kyse valmiista tuotoksesta, vaan itse kirjoittamisprosessista ja sen vapauttavuudesta. 

Pariksi seuraavaksi viikonlopuksi on jo sovittua ohjelmaa, jota odotan lukuloman eristäytymisen jälkeen innolla. Tänä viikonloppuna luvassa on Popcult Kristiinan seurassa ja seuraava viikonloppu kuluu Reetan kanssa reilaussuunnitelmia viimeistellessä. Tuntuu hassulta ajatella että kahden kuukauden päästä olen jo lähtövalmiina tähänastisen elämäni itsenäisimmälle seikkailulle.

Kaapissa oleminen ahdistaa. Viime viikkoina vielä enemmän kuin yleensä. Ehkä se liittyy siihen, että kaikki ympärilläni olevat ihmiset puhuvat kevään lupauksesta - uusista aluista - samaan aikaan kun minä en voi olla rehellinen omasta identiteetistäni edes omalle äidilleni. Ajatus hänelle kertomisesta sekä vapauttaa, että pelottaa. Voisin toisaalta olla vapaa ainaisesta ahdistuksesta ja epävarmuudesta, mutta toisaalta kahlitsisin samalla itseni äitini mielipiteeseen ja sen tuomaan mahdollisesti vaikeutettuun tulevaisuuteen. En tiedä olenko vielä valmis ottamaan riskiä toisenkin vanhempani menettämisestä.
Huoh. 

Toivon, että tästä keväästä tulee parempi kuin viime keväästä. Katsotaan, jos saisin lähipäivinä aikaiseksi lähteä kameran kanssa ulos pyörimään ja hankkimaan tuoreempaa kuvamateriaalia. Tosin kyllähän näitä viime kevään ja kesän kuvia mieluummin katselee kuin tällä hetkellä ulkomaisemaa vallitsevaa kuollutta ruohoa.

~ ~

Miten kevät on teillä lähtenyt käyntiin?

Otsikoinnin vaikeus yllättää joka kerta

Heips!
Palailen nyt reilun kuukauden hiljaiselon jälkeen tänne blogin puolelle.

Kaikki ylppärit on nyt alta pois ja voin huokaista helpotuksesta. Tai vaihtoehtoisesti alkaa panikoida toukokuun lopulla pidettäviä sosiaalityön pääsykokeita, mutta ajattelin ainakin toistaiseksi valita ensimmäisen vaihtoehdon.

En oikein tiedä, mistä kirjoittaisin, sillä aiheita tuntuu samanaikaisesti olevan liikaa ja liian vähän. Maaliskuu sisälsi paljon ahdistusta, masennusta ja menneisyyden pohtimista sekä historian kirjoitusurakan että isäni kuoleman kuudennen vuosipäivän hengessä. Sekaan mahtui myös pienimuotoinen identiteettikriisi seksuaalisuuden suhteen, mutta siitä kenties lisää joskus muulloin.

Kirjoitin jo lukuloman alussa tänne, että tiedän lukuloman aiheuttavan kolauksen mielenterveydelleni. Osasin odottaa masennuksesta johtuvaa saamattomuutta ja alakuloisuutta, mutta yllätyin täysin kokemastani ahdistuksen määrästä.

Lamaannuin miltei koko lukuloman ajaksi, enkä opiskellut mihinkään kokeeseen juuri yhtään lisästressin ja uusien paniikkikohtausten pelossa. Lukulomaani voisikin lyhyesti kuvailla vaikkapa pohjanoteeraukseksi, mutta olen oikeastaan todella tyytyväinen siihen, että osasin kerrankin asettaa mielenterveyteni koulun edelle. Uskon, että pääsykoelukemiseenkin on mukavampi uppoutua kun ei ole juuri selvinnyt burnoutista.

Millaiset fiilikset teillä on nyt ylppärien jäädessä taakse?

~ ~ 

Mielessäni pyöriviä postausideoita satunnaisessa järjestyksessä:

• postaus kirjoittamisesta / kirjallisuuden merkityksestä minulle
• oma polkuni seksuaalisen identiteettini määrittelemisessä
• kunnollinen postaus ensi kesän interreilin reitistä & ajankohdasta, kunhan saamme Reetan kanssa parin viikon päästä viimein kaikki yksityiskohdat sovittua ja majapaikat varailtua
• postaus tulevaisuudensuunnitelmistani
• jonkinlainen kuvapostaus vastapainoksi blogin tekstipainotteisuudelle

Ladies, gentlemen and others

Edessäni pöydällä odottaa muutama ruukunvaihtoa vaativa huonekasvi, lahkeeni ovat vesipelkoisen koiramme pesemisen jäljiltä litimärät, käteni haisevat epämääräiseltä koiranshampoolta, vaikka pesin ne kolmesti päästäkseni hajusta eroon ja sydämeni halajaa pientä hengähdystaukoa historiallisen elokuvan ääressä (jotta voin teeskennellä tekeväni jotain ylppäreiden eteen). Päätin tästä kaikesta huolimatta kuitenkin istua hetkeksi muutamaksi tunniksi kirjoittamaan tätä postausta.

Pääasiallisena innoitukseni - tai oikeastaan turhautumiseni - lähteenä toimii perussuomalaisten nuorten cisnormatiivinen sukupuolikampanja, joka julisti transfobisesti ja intersukupuoliset ihmiset unohtaen olemassa olevan vain kaksi sukupuolta - nainen ja mies. Kampanjan pääpiirteet voi käydä kurkkailemassa esimerkiksi täältä. 

Olen törmännyt transfobiaan ja silkkaan sukupuolen monimuotoisuutta koskevaan tietämättömyyteen monta kertaa, vaikka en ole cis-naisena sen henkilökohtaiseksi uhriksi joutunutkaan.

Aiheeseen ehkä vähän löyhästi liittyvä kuva
mutta sallittakoon se nyt sateenkaarilipun värien nojalla

Tietämättömyyteen kohtaan usein esimerkiksi panseksuaalisuudestani puhuessani. Termi on useimmmille vieras ja saankin miltei aina sitä käyttäessäni osakseni jokseenkin hämmentyneitä katseita. Selitettyäni, että panseksuaali henkilö tuntee vetoa kaikkiin sukupuoliin, seuraa cisnormatiivinen kysymys "etkö tarkoita, että molempiin sukupuoliin?" miltei vääjäämättä perässä.

Henkilökohtaisesti koen sen aika vaikeaksi, että joudun miltei joka kerta kaapista ulos tullessani - usein hyvin emotionaalisessa ja tärisevässä tilassani - informoimaan ihmisiä siitä, että sukupuoli ei rajoitu miehen ja naisen tiukkiin laatikoihin, joihin yhteiskunta meitä yrittää tunkea.

Oma kokemukseni ei ole kuitenkaan mitään verrattuna sukupuolivähemmistöjen jokapäiväisessä elämässä kokevaan syrjintään. Siihen ei enää tarvita päälle persunuorten naurettavaa kampanjaa, joka julistaa tavoitteekseen sen, että ihminen voi itsensä kieltämisen sijasta olla ylpeästi oma itsensä mutta kieltää silti binääristen sukupuolten ulkopuolelle jäävien ihmisten olemassaolon. Perussuomalaisilla on ollut logiikka jo kauan hukassa (mikäli heillä on sitä alunperin ollutkaan) mutta tämä oli kyllä totaalinen floppi.

Ostin kuvassa olevan Tiia Aarnipuun kirjoittaman tietoteoksen Trans - sukupuolen muunnelmia muutama kuukausi sitten ja olin itseasiassa lukemassa sitä kuullessani persunuorten kampanjasta. Oi tätä ironiaa. 

En ole ehtinyt lukea kirjasta vielä kuin noin neljänneksen, mutta haluaisin lopettaa tämän postauksen kirjailijan loppusanoihin, joihin yhdyn täydestä sydämestäni:

"Kunnioita ympärilläsi olevien ihmisten sukupuoli-identiteettiä niin kuin kunnioitat omaasi. Tee parhaasi sen hyväksi, että jokainen ihminen saisi nähdä peilistä sellaisen sukupuolen, joka tuntuu hyvältä ja oikealta."

~ ~ 

x Transtukipiste - tietoa sukupuolesta
x genderspectrum.org (englanniksi)
x Youtube: Ashley Mardell (englanniksi, paljon asiaa sateenkaariväestä)

~ ~

Kommentit ja keskustelu ovat aina tervetulleita!

Missä motivaatio?

Viimeisimmän postauksen jälkeen on tapahtunut aika paljon.

Penkkarit tuli ja meni, abiristeilylläkin käväisin (ei muuten - yllätys yllätys - ollut yhtään mun juttu) ja nyt tuskailen lukumotivaationi kanssa. Eli rehellisesti sanoen en ole vielä edes aloittanut ylppäreihin lukemista.

Unirytmini on sekaisin, aivoissani on kaikunut jo pari päivää lause "aloitan huomenna" ja sängystä ylös kömpiminen ja vaatteiden päälle pukeminen tuntuvat hetki hetkeltä ylitsepääsemättömämmiltä asioilta.

Osasin kyllä odottaa motivaatiovajetta ja saamattomuutta. Mielenterveyteni ei ole mitään parasta laatua ja olen aina vihannut yksinopiskelua juurikin sen takia, että ellei minun ole pakko raahautua kouluun opiskelemaan niinä päivinä, joina mielialani laahaa pohjamudissa, en saa oikeastaan mitään tehtyä.

Mutta ehkä se tästä. Taidan kohta kammeta itseni ylös täältä peittojen alta (kyllä, kello on kaksi) ja lähteä tekemään itselleni päiväsuunnitelmaa muun muassa nukkumisista ja syömisistä. Ajattelin, että lukeminenkin varmaan helpottuu, kunhan onnistun pääsemään jonkinlaiseen päivärytmiin.

Tsemppiä muuten kaikille lukulomaan. Kyllä me tästä selvitään kuhan päästään opiskeluun kiinni.

~ ~

Homofobiasta ja heteronormatiivisuudesta

Joskus ihmisiltä tuppaa unohtumaan se, että homofobiaa on monenlaista. Homofobia ei ole ainoastaan samaa sukupuolta olevien parien naimisiinmenon kieltämistä, "homous on synti" -tyylisten sloganien huutelua ohi marssivalle prideparaatille tai seksuaalivähemmistöön kuuluvan lapsen koulukiusaamista. Homofobia on paljon muutakin.

Halusin pysähtyä tänä synkkänä sunnuntai-iltapäivänä kirjoittamaan omista henkilökohtaisista kokemuksistani homofobiaan liittyen. Teksti on pääasiassa oman turhautumiseni purkua, mutta pyrin myös selventämään asioita sen verran, että myös aiheeseen tutustumaton pääsee mukaan.

[x]

Taustatietoa sen verran, että olen itse panseksuaali. Olen ollut osittain ulkona kaapista nyt vähän yli kaksi vuotta. Oma kokemukseni homofobiasta ei ole ollut niin rajua, kuin esimerkiksi osalla nettikavereistani - en ole joutunut kiusatuksi koulussa, ystäväni eivät ole hylänneet minua, enkä usko, että äitini (joka ei tosiaan suuntautumisestani vielä tiedä) heittäisi minut pihalle tultuani ulos kaapista. Onnekkuudestani huolimatta koen silti homofobiaa - enemmän tai vähemmän hienovaraista sellaista - miltei joka päivä. 

Eniten minua henkilökohtaisesti häiritsee yhteiskuntamme heteronormatiivisuus. Heteronormatiivisuus tarkoittaa laimeimmillaan sitä, että jokaisen oletetaan olevan hetero, ellei hän toisin ilmoita. Pahimmillaan heteronormatiivisuuteen taas kuuluu usko siitä, että olemassa on vain kaksi sukupuolta (nainen ja mies) ja että vain näiden kahden sukupuolen välinen rakkaus ja fyysinen kontakti on oikein ja luonnollista.

Omassa elämässäni heteronormatiivisuus näkyy parhaiten ehkäpä erinäisissä tuttujen ja sukulaisten kysymyksissä ja heitoissa. "Onkos sillä Pinjalla jo poikaystävää?" on näistä ehkä yleisin.

Heittoon sisältyy heteronormatiivinen olettama siitä, että koska olen tyttö, minun on pakko haluta poikaystävä. Arvaan, mitä ajattelette - sehän on vain kysymys, ei siitä kannata ottaa liikaa paineita. Se on vain kysymys, olet oikeassa. Ja olet oikeassa siinäkin, että kysymyksen esittänyt henkilö ei luultavasti tarkoittanut sitä pahalla. Mutta se tuntuu pahalta. Se riistää osan minuudestani ja saa minut tuntemaan oloni ahdistuneeksi ja näkymättömäksi omassa identiteetissäni.

Kerran eräs sukulaiseni kysyi minulta, onko minulla poika- tai tyttöystävää, enkä oikeasti voinut lakata hymyilemästä kolmeen päivään. Tämä kysymys olisi tietysti ollut astetta mukavampi, jos siihen olisivat sisältyneet myös tyttöjen ja poikien ulkopuolelle jäävät sukupuolet, mutta ainakin sukulaiseni yritti. 

Ehdottaisinkin, että seuraavan kerran, kun te päädytte esittämään samankaltaista kysymystä, tekisitte sen sukupuolineutraaliin sävyyn, esimerkiksi näin:  "Seurusteletko?" tai "Onko sulla kumppania?" 

Toinen asia, joka suoraansanottuna ottaa päähän joka kerta sen kuullessani on nuorten huulilla jo pitkään ollut heitto "vitun homo". Joku saattaa muistaakin, että kirjoitin asiasta facebookpostauksen viime vuoden puolella ja jouduin sen tiimoilta pienoiseen kommenttisotaan. Seison yhä sanojeni takana. Homottelu on lapsellista ja vahvistaa ihmisten mielissä käsitystä siitä, että seksuaalivähemmistöön kuuluminen olisi jotenkin negatiivista. 

Uskon, että monet ihmiset, jotka kyseistä heittoa käyttävät, eivät ajattele sen olevan loukkaavaa tai haitallista. Se on vain jostain kumman syystä yleistynyt haukkuma- ja kiusoittelutermiksi. Toivoisin kuitenkin, että ihmiset miettisivät sen käyttöä enemmän ja yrittäisivät korvata sen jotenkin. En usko, että kukaan haluaisi esimerkiksi, että omaa nimeään käytettäisiin loukkauksissa negatiivisten adjektiivien tilalla - miksi siis rinnastaa homous johonkin negatiiviseen asiaan?

- Peter Paige

Pari kuukautta sitten kuulin äitini ja naapurimme keskustelevan homoudesta - tai pikemminkin valittavan siitä, että tv-ojelmissa on nykyään aivan liikaa homoja. Ensin minun teki mieli nauraa katkerasti, sillä en ole ikinä kokenut olevani kunnolla edustettu mediassa ja sitten minun teki mieli itkeä, kun kuulin kuinka homofobiseen suuntaan keskustelu jatkui ja kun tajusin oman äitini myötäilevän kuusikymppistä, homofobista naapuriamme. 

No, takaisin seksuaalivähemmistöjen edustukseen mediassa. Voisin kirjoittaa aiheesta vaikka kirjan, mutta taidan yrittää tiivistää tätä vähän. On totta, että tv-sarjoissa ja elokuvissa on nykyään enemmän seksuaalivähemmistöihin kuuluvia hahmoja. Onko heitä tarpeeksi? Ei. Kuvaavatko he koko sateenkaarikansaa? Eivät todellakaan. Suurin osa tästä edustuksesta on ihonväriltään valkoista ja sukupuoleltaan miehiä. Yleisin edustettu seksuaalinen suuntautuminen on homo. Media tarvitsee lisää hyvin kirjoitettuja hahmoja edustamaan suuntautumisten, sukupuolien, rotujen, uskontojen ja muiden seikkojen suhteen hyvin kirjavaa ja monimuotoista sateenkaariväkeä. 

~ ~ 

Listaan voisi lisätä vielä vaikka mitä, mutta taidan lopettaa tähän ennen kuin postauksessa on pituutta kilometritolkulla. Kommentit, kysymykset ja keskustelu ovat arvostettuja, kuten aina!

Hiuksia ja hostelleja

Yritän muuttaa jotain elämäni osasta aina silloin tällöin välttääkseni inhoamani jämähtämisen tunteen. Tällä kertaa muutoksen kohteena olivat hiukset.

Huomasin kavereideni miten raaskit leikata noin paljon -tyylisistä kommenteista, että siinä missä minua ahdistaa yhteen tiettyyn muottiin paikalleen jämähtäminen, monia arvelluttaa kokeilla uutta. Olen huomannut, että muutos on ainakin omalla kohdallani usein hyvästä ja päätinkin tammikuun alussa elää, muuttua, kokeilla ja tehdä virheitä ihan niin paljon kuin elämä vuonna 2016 sallii. Inspiroiduin ihanan Neil Gaimanin sanoista:

"I hope that in this year to come, you make mistakes. Because if you are making mistakes, then you are making new things, trying new things, learning, living, pushing yourself, changing yourself, changing your world. You're doing things you've never done before, and more importantly, you're doing something."

  

Asiasta kukkaruukkuun ja kukkaruukusta matkasuunnitelmiin. Olen jo noin vuoden päivät kiherrellyt innostuksissani sellaisesta asiasta kuin kesäkuun 2016 interrail ja saimme vihdoin viikonloppuna reilauskaverini Reetan kanssa sovittua lopullisen reitin tunnin tarkkuudella ja varattua sen varrelta meille yöpaikoiksi hostelleja. Jäljellä on enää sen rukoilu, etteivät Euroopan junien aikataulut muutu radikaalisti ja sotke suunnitelmiamme.

Kuvassa komeilee kyhäämämme pakkauslista. Tai ainakin sen luonnos. Ajattelin lukuloman alettua kokeilla saako tällaista tavaramäärää mahtumaan omaan Deuterin rinkkaani. Koska eihän lukulomalla ole mitään muutakaan tekemistä.

Vasemmalla kuvissa näkyy tosiaan reilauskaverini Reetta, jonka tehtäviin kuuluu noin 26-päiväisen reilin aikana muun muassa käteni piteleminen lentokoneessa, ruotsintaitojeni paikkailu ja yliväsyneille vitseilleni nauraminen.
Parempaa matkaseuraa saa hakea.

~ ~

Kiinnostaisiko teitä tietää enemmän matkareitistä? Voisin väsätä siitä jossain vaiheessa erillisen postauksen, jos sille on kysyntää.

"Mitä, etkö sä juo? Mikset?!"

Välillä tuntuu siltä, että kulutan suurimman osan ajastani esimerkiksi kavereiden synttäreillä ja muissa vastaavissa tilaisuuksissa selittämällä kysyjille miksi en koske alkoholiin. Aluksi ihmisten hämmentyneet kysymykset lähinnä kummaksuttivat, mutta nykyään ne lähinnä ärsyttävät - olenhan käynyt saman keskustelun jo lukemattomia kertoja.

En mielelläni puhu omasta absolutismistani sen vuoksi, että sen juuret ovat syvällä lapsuuteni traumoissa, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa aiheesta siinä toivossa, että ehkä säästyn tällä tavoin kiusallisilta keskusteluilta tulevaisuuden synttärijuhlissa.

Isäni oli alkoholisti. Hän kuoli sydän- ja verisuonisairauteen (jota runsas alkoholinkäyttö ei ainakaan helpottanut) ollessani 12-vuotias ja vaikka minulla on hänestä myös valtavasti hyviä ja kauniita muistoja, hänen alkoholisminsa on yksi lapsuuttani vahvasti määrittävistä seikoista. En voi ajatella isääni ilman, että muistan kaikki ne kerrat, joina kävelin ympäri taloamme etsiskelemässä hänen piilottamiaan viinapulloja. Muistan myös kuinka jouduin asettumaan isäni juomisesta riitelevien ja tavaroita viskovien vanhempieni väliin tavoitteenani saada heidän rauhoittumaan, jotta minä ja pikkuveljeni saisimme nukkua.

Vietin suuren osan lapsuudestani vannoen itselleni, ettei minusta tulisi juomisen suhteen samanlaista kuin isästäni. Vanhempana tajusin myös, että suurin osa isäni sisaruksista on myös kamppaillut alkoholiongelmien kanssa ja päätin pysyä ulkona koko touhusta. En taustani tuntien yksinkertaisesti luota siihen, että pystyisin pitäytymään kohtuukäytössä, mikäli juomisen joskus aloittaisin.

Ymmärrän, miksi absolutismi saattaa Suomen alkoholipainotteiseen juhlakulttuuriin tottuneita ihmetyttää, mutta toivoisin, että ihmiset osaisivat ottaa huomioon myös muiden tunteet. Kysymys saattaa vaivata jotakuta, jolla on samankaltaisia syitä kieltäytyä alkoholista, kuin minulla. Eikä saman asian selittäminen lukemattomia kertoja ole varmasti mitään herkkua kenellekään, vaikkei kysymys nostaisikaan pintaan sen kummempia traumoja.

Miksi juomattomuuteen pitäisi ylipäänsä olla esittää jokin syy? Kaikilla ei sellaista ole - joskus riittää se, ettei juomiselle näe mitään syytä. Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät, että kyllä ihan selvinpäinkin voi pitää hauskaa.

Asialla on myös kääntöpuolensa: jos olet itse absolutisti, ethän myöskään saarnaa muille heidän alkoholinkäytöstään. Kunnioituksen tulee olla molemminpuolista.

~ ~

Seuraava postaus luultavasti vähän kevyemmästä aiheesta - nimittäin hiuksista. Huomiseksi varatulla kampaajalla on tarkoituksena leikata pois aika paljon.

Kuinka itsensä voi tiivistää muutamaan lauseeseen?

Kammoan itseni esittelemistä.

Kammoan sitä tilannetta, jossa pitää luonnehtia itseään muille. Ja yrittää vielä saada itsensä kuulostamaan mielenkiintoiselta. Tai ei ainakaan täydelliseltä idiootilta. Pääni täyttyy noina hetkinä ympäriinsä poukkoilevien ja pakonomaisten keksi nyt edes jotain -tyylisten ajatusten lisäksi naurettavista, mutta ah-niin-kuvaavista esittelyvaihtoehdoista.

Hei, olen Pinja, itken aina kun luen tai katson LOTRit. 

Olen 18-vuotias abiturientti, jonka huoneessa lojuu yli 30 aloittamatonta kirjaa.

Toivoisin olevani reppureissaamassa Aasiassa, enkä tässä esittelemässä itseäni.

Lopulta päädyn kuitenkin yleensä sopertamaan jotain tylsää kirjojen rakastamisesta ja koiran omistamisesta. Koetetaan tehdä tästä esittelystä kuitenkin vähän mielenkiintoisempi. 

Nimeni on siis tosiaan Pinja, olen joulukuussa 18-vuotta täyttänyt, kouluahdistusta täyteen ladattu abiturientti. Olen innokas - joidenkin standardien mukaan yli-innokas - kirjatoukka, jolle sanat ovat aina olleet lähellä sydäntä. Kirjoitan vaihtelevalla mielenkiinnolla omia fiktiivisiä tarinoitani sekä englanniksi että suomeksi ja toivon saavani joskus jonkun kirjoitusprojektin valmiiksi ja julkaistuksi. En kykene sanoin kuvailemaan sitä, mitä kirjoittaminen minulle merkitsee, mutta sanotaanko vaikka, etten olisi olemassa ilman sitä.

Olen avoimin mielin elämään ja erilaisuuteen suhtautuva seksuaalivähemmistöjen edustaja. Maailmankuvaani rakentavat suureksi osaksi käsitteet tasa-arvo, muiden hyväksyminen ja kunnioitus. Ajattelen, että mikäli saan muutettua maailmaa esimerkiksi näiden asioiden osalta edes vähän, olen täyttänyt tarkoitukseni. Olen aina ollut jonkinasteinen maailmanparantaja ja toivonkin aloittavani sosiaalityön opiskelut yliopistossa ensi syksynä. 

Olen käynyt elämäni aikana Suomen lisäksi vain kahdessa maassa - Virossa ja Isossa-Britanniassa, vaikka haluankin nähdä kaiken mahdollisen Angkor Watin temppelistä Afrikan safareihin ja Pohjois-Amerikan jättiläspunapuihin. Matkakuumetta helpottaa tällä hetkellä kesäkuuksi 2016 suunniteltu interrail, josta tulee varmasti aikoinaan kirjoitettua postaus jos toinenkin. 

Joo, että tällainen persoona täällä ruudun toisella puolella. Mikäli tunsit hengenheimolaisuutta tai muuten vain kiinnostuit tulevista teksteistä, olet enemmän kuin tervetullut seurailemaan blogiani ja myös jättämään omia ajatuksiasi kommenttiboksiin.

~ ~